Aikaisemmin varsinkin maaseudulla oli hyvin tavallista, että eläkkeelle jääneet poliisit ja kihlakunnanoikeuksien lautamiehinä toimineet henkilöt tarjosivat oikeudellisia palveluja lähinnä laatimalla testamentteja, kiinteistökauppa ja perukirjoja sekä hoitamalla tuomioistuimissa erilaisia hakemus ja kirjaamisasioita. Täsmällistä tietoa ei ole siitä, miten yleistä tällainen palvelu on nykyään, mutta voidaan arvioida, ettei tällaisella lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden palveluntarjoamisella ole nykyään kovinkaan suurta merkitystä.
Elinkeinoelämän tai edunvalvontajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten tarjoamista oikeudenkäyntiasiamiespalveluista ei ole saatavissa tilastotietoja.
Edellytyksenä muun kuin lakimiesasiamiehen käyttämiselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa summaarisessa asiassa on vielä, että kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Jos tällainen summaarinen asia tai hakemusasia oikeuskäsittelyn yhteydessä muuttuu riitaiseksi, muuttuu myös oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus lakimies vaatimukseksi.
Asianajajapakolla tarkoitetaan oikeuden käynnin asianosaiselle kohdistettua kieltoa it se ajaa joko kaikenlaisia tai ainakin tiettyjä asioita määrätyissä tai kaikissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa, sekä velvollisuutta ottaa asiaansa hoitamaan asianajaja. Laajemmin voidaan puhua avustajapakosta, jolloin asianosaisen on käytettävä avustajaa, mutta tämän ei tarvitse olla asianajaja.
Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet.
Valvontalautakunnan toiminta olisi omarahoitteista, kuten nykyisinkin, ja myös luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien pitäisi osallistua sen rahoittamiseen yhtäläisesti asianajajien kanssa.
Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.
Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.
Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.
Nykyisin epäasianmukaisesti toimivan oikeudenkäyntiasiamiehen toimintaa ei voida lopettaa. Vaikka henkilö syyllistyisi merkittäviin väärinkäytöksiin, hän voi edelleen jatkaa toimintaansa. Samoin Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotettu henkilö voi — ilman asianajajan ammattinimitystä — jatkaa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista.
Oikeuskanslerin valvonta toteutuu myös siten, että hänelle toimitetaan tiedoksi kaikki Asianajajaliiton valvontalautakunnan valvonta asioissa antamat ratkaisut, ja oikeuskanslerilla on oikeus valittaa valvontalautakunnan ratkaisuista Helsingin hovioikeuteen.
Ehdotuksessa esitettiin lisäksi, että ylimääräisessä muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa otettaisiin käyttöön avustajapakko.
Tärkein valvonnan toteuttamistapa on kuitenkin asianajajiin kohdistuvien kanteluiden käsittely valvonta asioina Asianajajaliiton valvontalautakunnassa. Valvonta-asia tulee vireille, kun asianajajaan kohdistuva kirjallinen kantelu, oikeuskanslerin ilmoitus tai tuomioistuimen ilmoitus niin sanotun esiintymiskiellon määräämisestä saapuu liiton toimistoon taikka kun asianajajayhdistyksen hallitus on siirtänyt tietoonsa tulleen asian valvontalautakunnan käsiteltäväksi.
Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle aluehallintovirasto on myöntänyt laissa tarkoitetun toimiluvan. Toimilupaa ei kuitenkaan vaadita satunnaiseen perintätoimintaan, jos perintä toimintaa ei ole markkinoitu. Toimilupaa ei myöskään vaadita muun ohella asianajajan tai hänen apulaisensa harjoittamaan perintä toimintaan.
300— 320 euron suuruinen hakemusmaksu aiheuttaisi kertaluonteisen kustannusrasituksen lupaa hakeville henkilöille.
Valvontalautakuntaan kuuluu yhdeksän jäsentä, joista lautakunnan puheenjohtaja ja viisi jäsentä ovat asianajajia sekä kolme jäsentä asianajajakuntaan kuulumattomia henkilöitä. Asianajajajäsenet valitsee Asianajaja liiton valtuuskunta, joka valitsee myös lauta kunnan puheenjohtajan. Asianajajakuntaan kuulumattomat jäsenet nimittää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä. Oikeus ministeriö valmistelee nimitystä pyytämällä Asianajajaliitolta lausunnon ehdokkaista, joita on oltava kaksi kertaa niin paljon kuin on nimitettäviä. Tehtävään voidaan nimittää vain henkilö, jonka kelpoisuudesta tehtävään Asianajajaliitto on antanut puoltavan lausunnon.
Lautakunnassa olisi viisi jäsentä varajäsenineen, jotka edustaisivat eri tuomioistuimia, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia sekä oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta.
Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asian osaisille. Uudistuksella olisi erityistä merkitystä kuluttaja asiakkaille, joiden mahdollisuudet arvioida oikeudellisen palvelun laatua ovat heikot sekä ennalta että usein myös jälkikäteen.