Erityisesti silloin, kun sääntely puuttuu kokonaan, on sosiaalihuollon toimintayksiköissä jouduttu laatimaan omia ohjeistuksia lapsen perusoikeuksien rajoittamisesta tilanteissa, joissa perusoikeuden rajoittaminen on katsottu välttämättömäksi pääsääntöisesti jonkin toisen perusoikeuden turvaamiseksi. Lastensuojelulaitoksesta luvatta poistuneen lapsen etsinnästä ja takaisin kuljettamisesta itsessään ei ole ollut varsinaista sääntelyä ja käytännössä lasten etsintään, kiinniottoon, noutamiseen ja kuljettamiseen on käytetty myös yksityisiä palveluntuottajia. Yksityisillä palvelujen tuottajilla ei ole oikeutta käyttää voimakeinoja tai lastensuojelulain mukaisia rajoitustoimenpiteitä. Asiaintilaa ei voida pitää perustuslain kannalta hyväksyttävänä, sillä perusoikeuksien rajoittamisen tulee perustua lakiin. Sijaishuollossa olevan lapsen tiedot ovat salassa pidettäviä laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 §:n 1 momentin 25 kohdan nojalla. Lastensuojelulaitoksella ei ole lakiin perustuvaa oikeutta antaa sijaishuollossa olevan lapsen tietoja ulkopuoliselle yksityiselle palvelujen tuottajalle. Lainsäädännön puutteellisuus on johtanut myös siihen, että joidenkin lasten perusoikeuksia rajoitetaan ilman perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävää perustetta.
Lapselle voidaan suorittaa henkilöntarkastus lastensuojelulain 66 §:n nojalla edellä mainittujen aineiden ja esineiden löytämiseksi lapsen vaatteista tai muutoin tämän yltä. Päihteiden käytön kontrolloimiseksi lapseen saadaan kohdistaa myös henkilönkatsastus. Lisäksi edellä tarkoitettujen aineiden ja esineiden etsimiseksi taikka lapsen olinpaikan kiireelliseksi selvittämiseksi sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi lapsen käytössä olevat tilat ja hallussa oleva omaisuus sekä lapselle osoitettu kirje tai siihen rinnastettava muu luottamuksellinen viesti taikka muu lähetys saadaan tarkastaa lain 67 §:n nojalla. Kyseisten rajoitustoimenpiteiden suorittaminen edellyttää säännösten nojalla perusteltua syytä epäillä aineiden tai esineiden olemassaoloa tai käyttöä.
Kun vapaudenriisto perustuu henkilön oman terveyden tai turvallisuuden vaarantumiseen, perusteita olisi syytä tulkita erityisen supistavasti ottaen huomioon, että kyse on haavoittuvassa asemassa olevista ihmisryhmistä (esimerkiksi Pleso v. Unkari, 2.1.2013, kohta 65). Jos vapaudenriisto sisältää mahdollisuuden rajoitustoimenpiteiden käyttöön, tämäkin puoltaa erityisen varovaista tulkintaa.
EIT:n oikeuskäytännön perusteella vapaudenriistoa ei ole pidettävä ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla laillisena yksinomaan sillä perusteella, että kansallista lakia ja siinä säädettyjä menettelyjä on noudatettu. Myös kansallisen lain tulee olla ihmisoikeussopimuksen vaatimusten sekä sopimuksen ilmentämien yleisten periaatteiden, erityisesti laillisuusperiaatteen, mukainen. Kansallisen lain tulee taata, että käytettävissä ovat riittävät oikeussuojakeinot ja että päätöksentekomenettely on asiallinen ja oikeudenmukainen (esimerkiksi Winterwerp, kohta 45).
Kuntaliiton kuntakyselyn, Talentia ry:n ja Lastensuojelun keskusliiton tekemien kyselyjen (2017-2018) tulosten perusteella yksi lastensuojelutyön suurimpia pulmia on lapsen tarvitsemien mielenterveyspalvelujen saatavuus ja lastensuojelun ja psykiatrian rajapinnan määrittelemättömyys. Sosiaalityöntekijät kertovat tilanteista, joissa psykiatria ei suostu hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta tai nuorta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottovaatimukselle on yleensä lapsen tai nuoren olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttista työskentelyä ei aloiteta. Tilanne on hyvin hankala, jos lapsella tai nuorella on psykiatrisen hoidon tarve, mutta huostaanoton kriteerit eivät täyty ja hoitoa ei tämän vuoksi järjestetä. Sosiaalityöntekijöillä ei ole mahdollisuuksia velvoittaa terveydenhuoltoa yhteistyöhön, vaikka he tietävät, etteivät lastensuojelun auttamiskeinot riitä.
Yleissopimuksen velvoitteiden noudattamista varten on perustettu lapsen oikeuksien komitea. Sopimusvaltiot antavat komitealle joka viides vuosi raportin suorittamistaan toimenpiteistä, joilla pannaan täytäntöön yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia, ja näiden oikeuksien nauttimisessa tapahtuneesta edistymisestä. Komitea käsittelee sopimusvaltioiden antamat raportit ja voi niiden johdosta tehdä ehdotuksia ja yleisiä suosituksia, jotka toimitetaan sopimusvaltioille.
Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmä, joka perustettiin selvittämään lastensuojelun toimivuutta ja nykytilaa, totesi loppuraportissaan (STM raportteja ja muistioita 2013:19), että selvitysryhmälle tuli vain vähän kritiikkiä lastensuojelulakia koskien, enemmänkin ryhmän huomiota kiinnitettiin siihen, että lain henki ei ole käytännössä toteutunut riittävän hyvin. Selvitysryhmän saamassa palautteessa lastensuojelujärjestelmän toimivuutta koskevaa kritiikkiä kohdistettiin mm. seuraaviin asioihin: lastensuojelun toimintatapojen byrokraattisuus, asiakkaiden osallisuuden puutteet/heikkoudet (kuulluksi tuleminen ja toimiva vuorovaikutus), riittämätön lasten kanssa työskentely, työntekijöiden vaihtuvuus, ehkäisevien palvelujen toimimattomuus (kaikille saatavilla olevia oikea-aikaisia palveluja pitäisi olla tarjolla enemmän) ja palveluiden kokonaisuuden koordinoinnin puutteellisuus. Yksi selvitysryhmän saama viesti sijoitettujen lasten vanhemmilta oli se, että nuoren tarvitsemaa apua ja hoitoa ei heidän näkökulmastaan aina sijaishuollossa pystyttykään järjestämään tai että sijaishuoltopaikoilla oli vaikeuksia asettaa nuorille rajoja. Myös sijaishuoltopaikkojen työntekijät kokivat, että heillä ei ole riittävästi välineitä puuttua vaikeasti oireilevien nuorten tilanteeseen.