Momentin 5 kohdassa määritellään sivutoiminen vakuutusedustaja. Määritelmä on uusi. Sen avulla nykyiset vakuutusedustajat jaetaan uudessa laissa päätoimisiin ja sivutoimisiin vakuutusedustajiin. Säännöksen nojalla luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) tarkoitettu luottolaitos tai sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettu sijoituspalveluyritys ei voi olla tässä laissa tarkoitettu sivutoiminen vakuutusedustaja. Sivutoiminen vakuutusedustaja ei voi myöskään olla mainittuja rahoituslaitoksia vastaava ETA-valtion rahoituslaitos. Edellä mainittuja rahoituslaitoksia lukuun ottamatta sivutoimisella vakuutusedustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä,
Toimintaa pidetään vakuutusten tarjoamisena, jos toimija harjoittaa yhtä tai useampaa jäljempänä mainituista toimista. Vakuutusten tarjoamisella tarkoitetaan vakuutussopimuksen valmistelua sekä muita vakuutussopimuksen tekemiseen liittyviä valmistelevia toimenpiteitä. Vakuutussopimuksen tarjoamisella tarkoitetaan myös vakuutussopimusta koskevan henkilökohtaisen suosituksen antamista, josta direktiivissä käytetään käsitettä vakuutussopimusta koskeva neuvonta. Vakuutussopimusta koskeva neuvonta voi koskea myös vakuutuksen myyntiä tai sijoitusvakuutukseen liittyvien sijoituskohteiden myyntiä. Vakuutuksen tarjoamisella tarkoitetaan myös vakuutussopimusta koskevien muiden tietojen antamista.
Vakuutusten tarjoamista koskevista toimenpiteistä seuraa 6 §:n mukaisesti velvollisuus rekisteröityä Finanssivalvonnan ylläpitämään toimiluparekisteriin tai vakuutusedustajarekisteriin. Poikkeuksena tästä on vain 4 §:ssä tarkoitettu pienimuotoinen, eräänä sivutoimisena pidettävä vakuutusedustaja, johon lakia ei lähtökohtaisesti sovelleta. Vakuutusten tarjoamista saa harjoittaa rekisteröity luonnollinen henkilö sekä oikeushenkilö ja sen palveluksessa oleva luonnollinen henkilö. Tästä seuraa, ettei vakuutuksentarjoaja saa rekisteröintivelvoitteen vastaisesti siirtää vakuutusten tarjoamiseksi katsottavia tehtäviään rekisteröimättömän tahon hoidettavaksi.
On käytännössä mahdollista, että pykälän edellytykset täyttävien vakuutusten lisäksi tarjotaan myös sellaisia vakuutuksia, jotka eivät täytä kaikkia pykälän edellytyksiä. Nykyisin tarjotaan esimerkiksi myös sellaisia matkavakuutuksia, jotka hinnaltaan eivät täytä kaikkia 1 momentin edellytyksiä. Ne on tarkoitettu lähinnä kalliiden matkapakettien ostajien lisäsuojaksi, ja niiden kattavuus on tavanomaisia matkavakuutuksia laajempi esimerkiksi peruutusturvan osalta. Pykälän 1 momentin edellytykset täyttämättömien vakuutusten myynti voi olla pientä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vakuutusten myyntiin verrattuna. Tällöinkin tällaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, yrityksen tai edustajan katsotaan olevan tavanomainen sivutoiminen vakuutusedustaja ja kyseiseen yhtiöön, yritykseen tai edustajaan sovelletaan sivutoimista vakuutusedustajaa koskevia säännöksiä, kuten rekisteröintivelvollisuutta, toiminnan järjestämistä sekä selonotto- ja tiedonantovelvollisuuksia koskevia säännöksiä.
Vakuutusten tarjoaminen voi sisältää esimerkiksi asiakkaan vakuutustarpeen selvittämistä, vakuutusratkaisujen esittelemistä ja vertailua sekä vakuutussopimusta koskevan tarjouksen tekemisen. Direktiivissä tai laissa ei edellytetä, että verkkosivustoa tai muuta välinettä vakuutusten tarjoamiseen käyttävän henkilön ja vakuutuksenantajan tai asiakkaan välillä olisi nimenomainen asiamies- tai meklarisopimus. Vakuutusedustussuhde syntyy siten nykyistä helpommin ja selkeämmin sähköisten palveluiden välityksellä. Direktiivin mukaisesti vakuutusten tarjoamista koskevan määritelmän piiriin tulevat siten myös henkilöt, joiden liiketoiminta muodostuu:
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta jälleenvakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32—60, 74, 75 ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta jälleenvakuutukseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään jälleenvakuutuksen tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta sekä menettelytavoista asiakasta taikka valvontaviranomaista eli Finanssivalvontaa kohtaan. Lisäksi mainitut säännökset koskisivat muun muassa asiakasvarojen erillään pitoa ja eräiltä osin vahingonkorvausvastuuta. Lakia ei myöskään sovelleta Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevasta valtiosta käsin Suomeen harjoitettavaan vakuutusten tarjoamiseen, jos toiminta koskee ainoastaan jälleenvakuutusta ja toimintaa valvotaan kolmannessa maassa vähintään tämän lain vaatimuksia vastaavalla tai siihen rinnastettavalla tavalla.
Kotimaisessa vakuutuslainsäädännössä ei ole pidetty tähän mennessä tarpeellisena säädellä jälleenvakuutustoimintaa ensivakuutustoimintaa vastaavasti. Jälleenvakuutustoimintaa ovat koskeneet yleiset sopimusoikeuden säännökset ja periaatteet sekä elinkeinonharjoittamista muutoin koskevat säännökset. Jälleenvakuutussuhde ei suoraan kosketa tavallista vakuutusasiakasta, eikä jälleenvakuutussopimuksessa vakuutuksenottajana olevan vakuutusyrityksen ole katsottu olevan tässä suhteessa erityisen suojan tarpeessa. Siten jälleenvakuutusta koskeva vakuutusten tarjoaminen jätetään momentissa säädetyllä tavalla lain soveltamisalan ulkopuolelle, koska se sallitaan direktiivissä.
Momentin 3 kohdassa määritellään asiamies luonnolliseksi henkilöksi tai oikeushenkilöksi, joka ei ole vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan alkaa harjoittaa tai harjoittaa vakuutusten tarjoamista vakuutuksenantajan lukuun ja vastuulla. Asiamiehellä tarkoitetaan myös luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole jälleenvakuutusta itse harjoittava vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan aloittaa jälleenvakuutusten tarjoamisen tai harjoittaa sitä jälleenvakuutuksenantajan lukuun ja vastuulla. Asiamiehen määritelmä on kansallinen. Sen kautta tehdään ero vakuutusmeklaritoiminnan ja asiamiestoiminnan välillä niin, ettei sama henkilö voi toimia molemmissa rooleissa. Ehdotettu määritelmä sisältää myös jälleenvakuuttamista koskevan asiamiestoiminnan.
Laissa käytetään eräissä säännöksissä sivutoimisen vakuutusmeklarin käsitettä. Tällä tarkoitetaan 2 kohdassa tarkoitettua toimintaa sivutoimisesti harjoittavaa edustajaa. Lisäksi laissa käytetään eräissä säännöksissä sivutoimisen asiamiehen käsitettä. Tällä tarkoitetaan puolestaan 3 kohdassa tarkoitettua toimintaa sivutoimisesti harjoittavaa edustajaa.
Määritelmä liittyy läheisesti direktiivin 19 artiklan 1 kohdan e alakohdan i—iv alakohtaan, jossa jaotellaan direktiivissä tarkoitettu korvaus palkkioon eli asiakkaan suoraan maksamaan korvaukseen, provisioon eli vakuutusmaksuun sisältyvään korvaukseen ja muun tyyppiseen korvaukseen, mukaan lukien kaikenlainen taloudellinen hyöty, joka tarjotaan tai annetaan vakuutussopimukseen liittyen, sekä näiden kaikkien yhdistelmään.
- joiden pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Nykyistä selkeämmin säädetään, että verkkosivustoa tai muuta välinettä vakuutusten tarjoamiseen käyttävä henkilö saattaa tulla lain soveltamisalan piiriin kahden edellytyksen täyttyessä: Ensiksi henkilön verkkosivustolla tai muun välineen avulla vertaillaan tai markkinoidaan vakuutuksia, vakuutusedustuspalveluita tai vakuutuksentarjoajia vastiketta vastaan. Toiseksi verkkosivusto tai muu väline mahdollistaa vakuutussopimuksen tekemisen suoraan tai välillisesti siten, että linkit mahdollistavat vakuutuksenottajan tietojen siirtymisen suoraan sopimuksentekoa koskevalle verkkosivulle. Lähtökohta on, että markkinointi verkkosivustolla tai muussa välineessä on vastikkeellista, jollei henkilö toisin näytä. Markkinoinnin kohteena olevasta vakuutuksentarjoajasta, vakuutuksesta tai vakuutusedustuspalvelusta riippuu, rinnastetaanko henkilö tällöin asiamieheksi vai vakuutusmeklariksi. Lain voimaantulon yhteydessä tällaista verkkosivustoa tai muuta välinettä käyttävien henkilöiden on perusteltua kiinnittää huomiota asianmukaisten asiamies- tai meklarisopimusten olemassaoloon. Vaihtoehtoisesti vakuutussopimuksen tekomahdollisuuksia on rajoitettava esimerkiksi siten, että sopimuksentekoa koskevan verkkosivun linkki poistetaan.
Jälleenvakuutuksia ja suurten riskien vakuuttamista koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälän tarkoituksena on selventävästi koota yhteen, mitä säännöksiä ei sovelleta jälleenvakuutuksen ja suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Ensivakuutuksen lisäksi vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi koskee tietyiltä osin jälleenvakuutukseen ja suuriin riskeihin liittyvää vahinkovakuutusten tarjoamista. Direktiivissä ei kuitenkaan ole johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti lueteltu niitä artikloita, joita ei sovelleta jälleenvakuutuksiin tai suuria riskejä koskeviin vakuutussopimuksiin. Jälleenvakuutussopimuksen ja suuria riskejä koskevan vakuutussopimuksen molemmat sopimusosapuolet ovat ammattimaisia toimijoita, joten kaikkia vakuutuksenottajaa suojaavia säännöksiä ei ole tarpeellista soveltaa niihin.
Vakuutusmeklarin määritelmä vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 2 kohtaa.
Asioita tuomioistuimissa vireille panevien näkökulmasta maksujen korotukset ja maksujen kattavuuden laajentaminen lisäisivät oikeudenkäyntien kustannuksia. Kustannusten nousu olisi kuitenkin vähäinen suhteessa yleisissä tuomioistuimissa oikeudenkäynnistä aiheutuviin kokonaiskustannuksiin. Lisäksi useimmissa asiatyypeissä yksittäinen ihminen asioi tuomioistuimessa hyvin harvoin, ja oikeudenkäyntimaksu on tyypillisesti kertaluonteinen meno.
Vakuutuksen tarjoamista koskevassa yleismääritelmässä ei edellytetä korvausta vastaan tapahtuvaa toimintaa, toisin kuin voimassa olevan lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa vakuutusedustuksen määritelmässä. Vakuutusmeklarin, asiamiehen ja sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmissä vastiketta vastaan toimimista edellytetään kuitenkin jatkossakin.
Eräitä sivutoimisia vakuutusedustajia koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälässä säädetään useiden lain säännösten soveltamatta jättämisestä koskien sellaisia toimijoita,
Momentissa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohta.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutuksenantajan ammattimaista korvaushakemusten hallinnointia taikka vakuutuksenantajan tai mahdollisen muun toimijan tekemää vahingon selvittelyä ja asiantuntija-arvion tekemistä korvausasiasta. Säännös vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohta.
Kuten vakuutusmeklarin määritelmässä myös asiamiehen määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohdan säännökset. Määritelmää on tulkittava siten, että ensivakuutusyritys saa toimia jälleenvakuutusyrityksen asiamiehenä. Asiamiehen määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 1 kohtaa.
Vastaavasti pykälän 2 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32, 33, 36—38 §, 39 §:n 2 momentti, 42 ja 43 §, 57 §:n 2 momentti ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta suurien riskien vakuuttamiseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään vakuutuksentarjoajan tiedonantovelvollisuudesta ja tuotehallintavaatimuksista.