On käytännössä mahdollista, että pykälän edellytykset täyttävien vakuutusten lisäksi tarjotaan myös sellaisia vakuutuksia, jotka eivät täytä kaikkia pykälän edellytyksiä. Nykyisin tarjotaan esimerkiksi myös sellaisia matkavakuutuksia, jotka hinnaltaan eivät täytä kaikkia 1 momentin edellytyksiä. Ne on tarkoitettu lähinnä kalliiden matkapakettien ostajien lisäsuojaksi, ja niiden kattavuus on tavanomaisia matkavakuutuksia laajempi esimerkiksi peruutusturvan osalta. Pykälän 1 momentin edellytykset täyttämättömien vakuutusten myynti voi olla pientä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vakuutusten myyntiin verrattuna. Tällöinkin tällaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, yrityksen tai edustajan katsotaan olevan tavanomainen sivutoiminen vakuutusedustaja ja kyseiseen yhtiöön, yritykseen tai edustajaan sovelletaan sivutoimista vakuutusedustajaa koskevia säännöksiä, kuten rekisteröintivelvollisuutta, toiminnan järjestämistä sekä selonotto- ja tiedonantovelvollisuuksia koskevia säännöksiä.
Vakuutusten tarjoaminen voi sisältää esimerkiksi asiakkaan vakuutustarpeen selvittämistä, vakuutusratkaisujen esittelemistä ja vertailua sekä vakuutussopimusta koskevan tarjouksen tekemisen. Direktiivissä tai laissa ei edellytetä, että verkkosivustoa tai muuta välinettä vakuutusten tarjoamiseen käyttävän henkilön ja vakuutuksenantajan tai asiakkaan välillä olisi nimenomainen asiamies- tai meklarisopimus. Vakuutusedustussuhde syntyy siten nykyistä helpommin ja selkeämmin sähköisten palveluiden välityksellä. Direktiivin mukaisesti vakuutusten tarjoamista koskevan määritelmän piiriin tulevat siten myös henkilöt, joiden liiketoiminta muodostuu:
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta jälleenvakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32—60, 74, 75 ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta jälleenvakuutukseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään jälleenvakuutuksen tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta sekä menettelytavoista asiakasta taikka valvontaviranomaista eli Finanssivalvontaa kohtaan. Lisäksi mainitut säännökset koskisivat muun muassa asiakasvarojen erillään pitoa ja eräiltä osin vahingonkorvausvastuuta. Lakia ei myöskään sovelleta Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevasta valtiosta käsin Suomeen harjoitettavaan vakuutusten tarjoamiseen, jos toiminta koskee ainoastaan jälleenvakuutusta ja toimintaa valvotaan kolmannessa maassa vähintään tämän lain vaatimuksia vastaavalla tai siihen rinnastettavalla tavalla.
Oikeusturvavakuutus HovioikeusJälleenvakuutuksia ja suurten riskien vakuuttamista koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälän tarkoituksena on selventävästi koota yhteen, mitä säännöksiä ei sovelleta jälleenvakuutuksen ja suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Ensivakuutuksen lisäksi vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi koskee tietyiltä osin jälleenvakuutukseen ja suuriin riskeihin liittyvää vahinkovakuutusten tarjoamista. Direktiivissä ei kuitenkaan ole johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti lueteltu niitä artikloita, joita ei sovelleta jälleenvakuutuksiin tai suuria riskejä koskeviin vakuutussopimuksiin. Jälleenvakuutussopimuksen ja suuria riskejä koskevan vakuutussopimuksen molemmat sopimusosapuolet ovat ammattimaisia toimijoita, joten kaikkia vakuutuksenottajaa suojaavia säännöksiä ei ole tarpeellista soveltaa niihin.
Vakuutusmeklarin määritelmä vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 2 kohtaa.
Asioita tuomioistuimissa vireille panevien näkökulmasta maksujen korotukset ja maksujen kattavuuden laajentaminen lisäisivät oikeudenkäyntien kustannuksia. Kustannusten nousu olisi kuitenkin vähäinen suhteessa yleisissä tuomioistuimissa oikeudenkäynnistä aiheutuviin kokonaiskustannuksiin. Lisäksi useimmissa asiatyypeissä yksittäinen ihminen asioi tuomioistuimessa hyvin harvoin, ja oikeudenkäyntimaksu on tyypillisesti kertaluonteinen meno.
Vakuutuksen tarjoamista koskevassa yleismääritelmässä ei edellytetä korvausta vastaan tapahtuvaa toimintaa, toisin kuin voimassa olevan lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa vakuutusedustuksen määritelmässä. Vakuutusmeklarin, asiamiehen ja sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmissä vastiketta vastaan toimimista edellytetään kuitenkin jatkossakin.
Eräitä sivutoimisia vakuutusedustajia koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälässä säädetään useiden lain säännösten soveltamatta jättämisestä koskien sellaisia toimijoita,
Momentissa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohta.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutuksenantajan ammattimaista korvaushakemusten hallinnointia taikka vakuutuksenantajan tai mahdollisen muun toimijan tekemää vahingon selvittelyä ja asiantuntija-arvion tekemistä korvausasiasta. Säännös vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohta.
Kuten vakuutusmeklarin määritelmässä myös asiamiehen määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohdan säännökset. Määritelmää on tulkittava siten, että ensivakuutusyritys saa toimia jälleenvakuutusyrityksen asiamiehenä. Asiamiehen määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 1 kohtaa.
Vastaavasti pykälän 2 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32, 33, 36—38 §, 39 §:n 2 momentti, 42 ja 43 §, 57 §:n 2 momentti ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta suurien riskien vakuuttamiseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään vakuutuksentarjoajan tiedonantovelvollisuudesta ja tuotehallintavaatimuksista.
Momentin 5 kohdassa määritellään sivutoiminen vakuutusedustaja. Määritelmä on uusi. Sen avulla nykyiset vakuutusedustajat jaetaan uudessa laissa päätoimisiin ja sivutoimisiin vakuutusedustajiin. Säännöksen nojalla luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) tarkoitettu luottolaitos tai sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettu sijoituspalveluyritys ei voi olla tässä laissa tarkoitettu sivutoiminen vakuutusedustaja. Sivutoiminen vakuutusedustaja ei voi myöskään olla mainittuja rahoituslaitoksia vastaava ETA-valtion rahoituslaitos. Edellä mainittuja rahoituslaitoksia lukuun ottamatta sivutoimisella vakuutusedustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä,
Toimintaa pidetään vakuutusten tarjoamisena, jos toimija harjoittaa yhtä tai useampaa jäljempänä mainituista toimista. Vakuutusten tarjoamisella tarkoitetaan vakuutussopimuksen valmistelua sekä muita vakuutussopimuksen tekemiseen liittyviä valmistelevia toimenpiteitä. Vakuutussopimuksen tarjoamisella tarkoitetaan myös vakuutussopimusta koskevan henkilökohtaisen suosituksen antamista, josta direktiivissä käytetään käsitettä vakuutussopimusta koskeva neuvonta. Vakuutussopimusta koskeva neuvonta voi koskea myös vakuutuksen myyntiä tai sijoitusvakuutukseen liittyvien sijoituskohteiden myyntiä. Vakuutuksen tarjoamisella tarkoitetaan myös vakuutussopimusta koskevien muiden tietojen antamista.
Vakuutusten tarjoamista koskevista toimenpiteistä seuraa 6 §:n mukaisesti velvollisuus rekisteröityä Finanssivalvonnan ylläpitämään toimiluparekisteriin tai vakuutusedustajarekisteriin. Poikkeuksena tästä on vain 4 §:ssä tarkoitettu pienimuotoinen, eräänä sivutoimisena pidettävä vakuutusedustaja, johon lakia ei lähtökohtaisesti sovelleta. Vakuutusten tarjoamista saa harjoittaa rekisteröity luonnollinen henkilö sekä oikeushenkilö ja sen palveluksessa oleva luonnollinen henkilö. Tästä seuraa, ettei vakuutuksentarjoaja saa rekisteröintivelvoitteen vastaisesti siirtää vakuutusten tarjoamiseksi katsottavia tehtäviään rekisteröimättömän tahon hoidettavaksi.
Momentin 4 kohdan mukaan vakuutusedustajalla tarkoitetaan vakuutusmeklaria ja asiamiestä. Direktiivissä on vakuutusedustajan määritelmä, mutta direktiivissä vakuutusedustajia ei ole jaettu vakuutusmeklareihin ja asiamiehiin. Direktiivin mukainen vakuutusedustajan määritelmä kattaa suomalaisessa lainsäädännössä sekä vakuutusmeklarit että asiamiehet. Suomessa rekisteröity, direktiivissä tarkoitettu vakuutusedustaja on joko vakuutusmeklari tai asiamies. Suomessa rekisteröity vakuutusedustaja ei saa toimia samanaikaisesti sekä asiamiehenä että vakuutusmeklarina.
Lain lähtökohta on, että pykälässä tarkoitetut sivutoimiset vakuutusedustajat vastaavat osaltaan laissa säädettyjen vaatimusten täyttämisestä. Pykälän 3 momentin nojalla vakuutuksenantajan tai vakuutusedustajan on huolehdittava, että 2 momentissa säädetyt vaatimukset täytetään, jos vakuutusten tarjoamista harjoitetaan pykälässä tarkoitetun erään sivutoimisen vakuutusedustajan avulla (direktiivin 1 artiklan 4 kohta). Säännös on selventävä. Vakuutuksenantaja vastaa kuitenkin kaikissa tilanteissa vastaa siitä, että vakuutuksenottaja saa vakuutuksesta vakuutussopimuslain mukaiset ennakkotiedot. Vakuutuksenantajan tai vakuutusedustajan on toimitettava käyttämilleen eräille sivutoimisille vakuutusedustajille tiedot, jotka asiakkaalle on annettava ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Ennen vakuutussopimuksen tekemistä asiakkaalle on lisäksi annettava vahinkovakuutusta koskeva vakiomuotoinen asiakirja. Vakuutuksenantajan tai vakuutusedustajan on huolehdittava tarvittaessa myös koulutuksesta tai toimitettava muulla soveltuvalla menetelmällä tiedot vakuutuksesta käyttämiensä eräiden sivutoimisten vakuutusedustajien saataville. Jos eräs sivutoiminen vakuutusedustaja laiminlyö laissa säädetyt velvollisuudet, vakuutuksenantajan tai vakuutusedustajan on arvioitava, voidaanko erään sivutoimisen vakuutusedustajan palveluita enää käyttää. Tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vaatimusten täyttämiseksi tai sopimuksen lopettamiseksi.
Korotetut maksut lisäisivät niiden asianosaisten kuluriskiä, jotka eivät ole oikeutettuja oikeusapuun tai joiden oikeudenkäyntikuluja oikeusturvavakuutus ei kata.
Momentin 3 kohdassa säädetään uutena poikkeuksena, että vakuutusten tarjoamisena ei pidetä yhteisö- ja kuluttajaneuvontaa muun kuin vakuutuksentarjoajan tai erään sivutoimisen vakuutusedustajan toimesta. Direktiivissä ei ole asiasta nimenomaista säännöstä, mutta direktiivin johdanto-osan 12 kappaleen mukaan direktiivin soveltamisen keskeinen ehto on se, voidaanko vakuutussopimus tehdä suoraan tai välillisesti. Kappaleen mukaan direktiiviä ei olisi sovellettava sellaisiin viranomaisten tai kuluttajajärjestöjen hallinnoimiin verkkosivustoihin, joiden tarkoituksena ei ole sopimuksen tekeminen vaan joilla ainoastaan vertaillaan markkinoilla saatavilla olevia vakuutustuotteita. Selkeyden vuoksi ehdotetaan, että kansallisessa laissa asiasta säädetään nimenomaisesti. Direktiivin johdanto-osan 13 kappaleen mukaan direktiiviä ei myöskään olisi sovellettava pelkkään esittelemistoimintaan, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajille tai -yrityksille annetaan tietoja mahdollisista vakuutuksenottajista tai mahdollisille vakuutuksenottajille annetaan tietoja vakuutus- tai jälleenvakuutustuotteista, -edustajista tai -yrityksistä. Kyse on sellaisten yleisluontoisten tietojen antamisesta, joilla ei varsinaisesti tavoitella vakuutussopimusten tekemistä, vaan vakuutuksen tekeminen perustuisi vakuutuksenottajien ja vakuutuksentarjoajien välisiin neuvotteluihin. Lisäksi edellytetään, että tietojen antaja ei toteuta muita toimia auttaakseen asiakasta vakuutus- tai jälleenvakuutussopimuksen tekemisessä. Momentin 3 kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan c ja d alakohta.
Sivutoimisena vakuutusedustajana pidetään sellaista toimijaa, joka täyttää kaikki mainitut edellytykset. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohtaa.
Laissa oleva määritelmä kattaa myös direktiivin mukaisen jälleenvakuutusten tarjoamisen. Ilman nimenomaista säännöstäkin määritelmä kattaa jälleenvakuutusyrityksen toiminnan myös silloin, kun jälleenvakuutusyritys harjoittaa tällaista toimintaa ilman jälleenvakuutusedustajaa.