Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuustietorekisteriä koskevan pykälän muutoksella on tarkoitus selkiyttää sääntelyä suhteessa edellä mainittuun sääntelyyn. Edelleen tavoitteena on selkeyttää sitä, milloin tieto on valvonta- ja toimintarekisteriin ja milloin turvallisuustietorekisteriin kirjattava tieto sekä milloin tieto voidaan kirjata molempiin rekistereihin. Muutoksilla pyritään myös täsmentämään tiedon turvallisuustietorekisteriin kirjaamisen edellytyksiä.
Vankeuslain 7 luvun 2 §:n nojalla vangeilla on pääsääntöisesti mahdollisuus käyttää omia vaatteitaan. Säännöksen nojalla omien vaatteiden käyttö on kuitenkin tietyillä osastoilla mahdollista evätä. Rikosseuraamuslaitos tarjoaa vankien käyttöön soveltuvan vaatetuksen ja työtoiminnassa soveltuvan työvaatetuksen.
Sen sijaan vankeuslain 19 lukuun esitetään lisättäväksi säännös Rikosseuraamuslaitoksen oikeudesta myös oma-aloitteisesti ilmoittaa Rikosseuraamuslaitoksen tehtävien hoidon yhteydessä ilmenneitä tietoja tapahtumista ja henkilöistä, joiden voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan. Kyse olisi siitä, että Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehet voisivat ilmoittaa toimivaltuuksiensa ja tehtäviensä puitteissa tekemistä tapahtumiin tai henkilöihin liittyvistä havainnoista poliisille. Poliisi esitutkintaviranomaisena arvioi, mikä merkitys tiedolle on annettava.
PTR-viranomaiset tekevät yhteistyötään kunkin PTR-viranomaisen tiloissa ja erilaisilla kokoonpanoilla. PTR-johtoryhmä on perustanut PTR-rikostiedusteluyksiköt ja päättänyt että Keskusrikospoliisin yhteydessä ja päivittäisohjauksessa toimiva PTR-rikostiedustelu-, ja analyysikeskus johtaa suunnitelmien, tehtävien ja tavoitemäärittelyjen ja täytäntöönpano-ohjelmien osalta muita PTR-rikostiedusteluyksiköitä. PTR-rikostiedustelu- ja analyysikeskuksen alaisuudessa toimivat muut PTR-rikostiedusteluyksiköt ovat PTR-ilmaliikenneyksikkö, PTR-meriliikenneyksikkö, PTR-maaliikenneyksikkö sekä matkustajatietoyksikkö PIU.
Tietojen luovuttamisen osalta henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 24 §:ssä säädetään, että lain 14—23 §:ssä tarkoitetut tiedot voidaan antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Turvallisuustietorekisterin osalta ei ole säädetty tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Siitä, kuka päättää turvallisuustietorekisterin tiedon luovuttamisesta, ei ole myöskään nimenomaisesti säädetty.
Vankeuslain 19 luvun 1 §:ää olisi perusteltua muuttaa siten, että pykälään koottaisiin kaikki 1 ja 2 §:ssä säädetyt seikat, joista tulee tai voidaan ilmoittaa poliisille tai muille esitutkintaviranomaisille taikka syyttäjälle. Säännökseen olisi perusteltua lisätä poliisin lisäksi muut esitutkintaviranomaiset.
Tietojen käsittely on rajoitettu siten, että vain niillä virkamiehillä, jotka tarvitsevat tietoja virkatehtäviensä suorittamiseksi, on pääsy rekistereihin.
Vankilahenkilökunnalla tai muilla ei ole oikeutta käyttää tietoja tutkiakseen rikoksia, joihin tutkintavanki on syyllistynyt ennen tutkintavankeutta (rikosprosessilain, retsplejeloven, 774 §). Tietoja saa kuitenkin tarvittaessa käyttää tutkintavankeuden aikana tehtyjen rikosten selvittämiseksi.
Rikosseuraamusviranomaisella on velvollisuus ilmoittaa asianomaisille henkilötietojen rekisteröinnistä Infoflyt-järjestelmään samoin kuin siitä, että rekisteröidyt tiedot voidaan luovuttaa poliisille tai syyttäjälle. Ilmoittamisesta voidaan kuitenkin luopua, jos se on välttämätöntä Infoflyt-järjestelmästä säädettyjen päämäärien turvaamiseksi tai kansallisen tai julkisen turvallisuuden turvaamiseksi, jos tiedot on saatu poliisin turvallisuuspalvelulta tai jos rekisteröity ei ole vanki tai tuomittu, eikä häntä koskevia asiatietoja ole Infoflyt-järjestelmässä.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa poliisille kuuluvien tehtävien ja toimivaltuuksien osoittamisesta muulle viranomaiselle. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 67/2016 vp todennut, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen on lainsäädännössä osoitettu poliisin tehtäväksi. Lähtökohtaisesti poliisille kuuluvien tehtävien ja toimivaltuuksien osoittaminen muulle viranomaiselle on poikkeuksellista ja edellyttää erityisiä perusteita. Perustuslakivaliokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan katsonut, että poliisin käytössä olevien toimivaltuuksien kanssa samojen valtuuksien säätäminen muulle viranomaiselle ei välttämättä ole sopusoinnussa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvan välttämättömyysvaatimuksen näkökulmasta (PeVL 10/2016 vp, s. 3, PeVL 49/2014 vp, s. 2/I, PeVL 37/2002 vp, s. 1—2 ja PeVL 2/1996 vp, s. 3/I). Valiokunta on painottanut, että poliisilla on perusoikeuksiin puuttumista sisältävien valtuuksien käyttöön erityinen koulutus ja kokemus.
Lain 5 §:n mukaan PTR-viranomaisten rikostiedustelu- ja rikosanalyysitoimintaa varten voidaan perustaa yhteisiä PTR-rikostiedusteluyksiköitä. Matkustajatietojen käsittelyä varten on erityinen PTR-rikostiedusteluyksikkö. PTR-rikostiedusteluyksiköissä voi toimia PTR-viranomaisten erikseen tehtävään määräämiä edustajia.
Lain 34 §:n mukaan tieto on poistettava turvallisuustietorekisteristä viimeistään 10 vuoden kuluttua viimeisestä merkinnästä.
Sosiaalihuollon tietojen ja potilastietojen oma-aloitteista luovuttamista laajennettiin vuonna 2015. Muutoksia tehtiin lukuisiin lakeihin, muun muassa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin (812/2000) ja potilaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin (785/1992). Viranomaisten vaitioloa koskevia säännöksiä muutettiin siten, että viranomaisille ja muille toimijoille annettiin salassapitovelvollisuuden estämättä oma-aloitteinen oikeus ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot. Lainmuutosten esitöissä (HE 333/2014 vp) todetaan, että voimassa olevien säännösten mukaan viranomaisten välinen tietojen vaihtaminen edellyttää pääsääntöisesti tietoja tarvitsevan viranomaisen esittämää pyyntöä, eivätkä viranomaiset ja muut toimijat lähtökohtaisesti voi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti. Tietojen luovuttaminen siten, että tiedon antaminen perustuu toisen viranomaisen pyyntöön, on koettu ongelmalliseksi väkivallan ehkäisyssä ja ennalta estämisessä. Yleinen ongelma on se, ettei poliisi tiedä toisella toimijalla olevista tiedoista, eikä tämän vuoksi osaa pyytää tietoja toiselta viranomaiselta. Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että vakava väkivallanteko ehtii tapahtua, ennen kuin poliisi saa mitään tietoa.
Luovutettaessa tietoja oma-aloitteisesti Rikosseuraamuslaitoksen henkilörekistereistä poliisille, Tullille tai Rajavartiolaitokselle tulee tiedon luovuttajan aina arvioida tapauskohtaisesti sitä, onko tietojen luovuttaminen käyttötarkoituksen kannalta tarpeellista (täytäntöönpano-, yhdyskuntaseuraamus- sekä valvonta- ja toimintarekisteri) tai välttämätöntä (turvallisuustietorekisteri). Tiedon saavan viranomaisen tulee määrittää täsmällisesti tehtävät, joita hoitaville virkamiehille tietoja voidaan luovuttaa. Tiedon vastaanottavan viranomaisen tulee myös huolehtia tiedon asianmukaisesta suojaamisesta.
Vankeuslaissa olisikin perusteltua säätää nykyistä täsmällisemmin siitä, millä edellytyksillä ja missä tiloissa teknistä valvontaa voidaan käyttää.
Poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan poliisilla on päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu.
Hallintovaliokunta on todennut poliisin henkilötietolain (761/2003) muutosta koskeneessa mietinnössään (HaVM 16/2014 vp), että kun henkilöstä syötetään tietoja epäiltyjen rekisteriin, tulee hänen osaltaan täyttyä perusteet, joiden nojalla henkilön voidaan epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen taikka myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen. Sääntelyn soveltamisen vaativuutta kuvaa hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan se, että kysymys ei ole pelkästään epäillystä henkilön jo tapahtuneesta syyllistymisestä tai myötävaikuttamisesta, vaan epäillystä tulevaisuudessa tapahtuvasta syyllistymisestä tai myötävaikuttamisesta lainkohdassa tarkoitettuun rikokseen. Valiokunta on pitänyt selvänä, että epäilyn tulee tällöinkin perustua konkreettisiin havaintoihin, joista voidaan päätellä henkilön tuleva käyttäytyminen niin, että "syytä epäillä" -edellytys täyttyy hyväksyttävästi. Arvion tekeminen henkilön tulevasta käyttäytymisestä on sellaisen epävarman päättelyketjun varassa, että virhearvioinnin riski on varsin suuri. Hallintovaliokunta on viitannut edelleen tähän mietinnössään (HaVM 39/2018 vp) hallituksen esityksestä laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 242/2018 vp).
Yleinen Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntö on muuttunut, samoin lakia henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa on muutettu. Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuustietorekisterin säännöksiä on perusteltua tarkastella näiden muutosten johdosta.
Vankeuslain 16 luvun 6 §:n ja tutkintavankeuslain 11 luvun 6 §:n mukaan henkilönkatsastus voidaan tehdä myös rikoksen selvittämiseksi. Esitys ei kuitenkaan sisällä ehdotusta näiden säännösten muuttamiseksi sen vuoksi, että vankeuslain ja tutkintavankeuslain esitöissä on viitattu henkilönkatsastusta koskevan sääntelyn osalta vastaavuuteen sen kanssa, mitä pakkokeinolaissa on säädetty (HE 263/2004 vp, s. 196). Näin ollen tältä osin rikoksen selvittämistä toimenpiteen perusteena voidaan edelleen pitää perusteltuna.
Voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa siten turvallisuusuhkien ja järjestyksenpidon vaatimusten huomioimisen valvonnassa ja näihin tekijöihin perustuvan valvonnan kohdentamisen edellä mainituin perustein. Vankeuslain mukaisessa valvonnassa ei siten ole kyse tiettyyn henkilöön kohdennettavasta tiedonhankinnasta.
Kirjeen lukemisesta tai jäljennöksen ottamisesta sekä puhelun kuuntelua tai tallentamista koskevan päätöksen osalta on säädetty muutoksenhakukielto vankeuslain 20 luvussa. Tämä sen vuoksi, että kirjeenvaihdon ja puhelimen käytön valvonta jättää viranomaiselle laajan harkintavallan, jossa turvallisuusnäkökohdilla on suuri merkitys (HE 45/2014 vp). Vastaava koskee myös maksukorttitilin käytön valvontaa. Näin ollen muutoksenhakukielto olisi perusteltu myös maksukortin valvontaa koskevan päätöksen osalta. Yleisessä, massaluonteisessa maksukorttivalvonnassa, kuten esimerkiksi kirjeiden tarkastamisessa, on kyse tosiasiallisesta hallintotoiminnasta, ei oikeuksia tai velvollisuuksia luovasta päätöksestä.